maanantai 4. lokakuuta 2021

Aurinkoa ja värejä oli sunnuntaina

 

Ensimmäiset lokakuun päivät on menneet. Olipa kaunis viikonloppu. 

Täällä oli taas kaupungin 242 vuotispäivät ja paljon tapahtumia. Ihmisiä oli paljon enemmän liikeellä kuin yleensä. Enpä tainnut nyt osallistua tapahtumiin, ei ollut fiilistä.

 Mitä nyt kävin Tallipihalla ja kävelemässä muuten vaan.


Tallipihalla oli varsinkin paljon väkeä, ainakin näkyivät ihan jonottavan suklaapuotiin molempina päivinä. Minä etsin sieltä sopivaa kranssia, mutta en löytänyt, olihan niitä kauniita mutta, totesin että ei sopivia.

Tässä tulee sitten kuvia lisää. Oli niin huikeita värejä aurinkoisina päivinä, jotta kännykkä pursuu kuvia.


Paljon on lehtiä jo pudonnut, on puita paljon ihan paljaanakin. Isoja lehtikasoja oli tuuli kasannut ja se sitten pyöritteli niitä lisää.
 
Sunnuntai aamuna oli rauhallista kävellä kaupungilla


 
Nämä esikot ovat vielä myöhään kukkimassa :)

Uusia taloja rakennetaan moneen paikkaan. Aina mietin että olisikohan tuossa kiva asua.
Nämä talot ovat kohoamassa puretun korttelin paikalle Näsinpuiston vierelle.
 

Saa nähdä, jotenkin tuntuu että en ole vielä tähänkään asuntoon kotiutunut.  Tässä on ainakin tähän asti ollut hiljaista, öisin etenkin voi sitä arvostaa. Liikenne tietysti kesällä on vilkkaampaa öisinkin.


No niin uusi kuukausi on alkanut. Lokakuu on ollut usein loskakuu ja mulla kahtena lokakuuna syntyi uusi lapsikin aikoinaan. Silloin molempina syntymäpäivinä satoi ensilunta, ainakin senverran että näki. Lunta en kaipaa ainakaan vielä. Ihan puistattaa kun näkee välillä tv:ssä tai omissa valokuvissa lumisia (ja liukkaita) paikkoja. Mutta joka vuosi on erilainen.

Hei vaan ja hyvää viikkoa!
 

6 kommenttia:

  1. Nyt on kaunista, joten nautitaan ja katsotaan, millainen lokakuu muotoutuu.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! Kaunista on tosiaan ollut, nyt on kyllä pilvinen päivä.

    VastaaPoista
  3. Oranssit värit ja kurpitsat on kauniita, vaan niin ohimeneviä.
    En yhtään ihmettele, jos joku jonottaa suklaata... ;D

    VastaaPoista
  4. On siellä tampereellakin kaunis ruska, noita kurpitsoita ei ole tullut ostettua, torilla niitä näyttää olevan.

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia syksyisestä luonnosta. Tänä vuonna on ollut upea ruskaväritys luonnossa, niin siellä eteläisessä kuin täällä pohjoisessakin suomessa.

    VastaaPoista
  6. Oi että on kauniita syksyn ruskavärejä. Tämä syksy onkin ollut erityisen kaunis

    VastaaPoista