maanantai 15. marraskuuta 2021

Kokeilua

Niinpä se hurahti marraskuu jo puoleenväliin, ihan huomaamatta. Vaikka on kuinka tylsää, niin aika kuluu kumman nopeaan, vaikka en teekään mitään.  Miettinyt olen josko kaivelisin askartelutarvikkeet esiin, jos niistä löytyisi jolukorttien tekotarpeita. Montaakaan korttia en ite laita, kun ystävät vähenee ja vähenee joka vuosi. Mutta jos olisi taas vanhuksia varten joku korttikeräys, niin sinne voi viedä.  Katsotaan sitten lähetänkö muutaman kortin ite. 

Sitten voisi aloittaa villasukkia neulomaan, vaikka ei ole niillekään tarvetta. Mutta lankoja vois tuhlata johonkin.

Eipä taida tulla kuin nämä kukat tähän kasviin

Kokeilin tänään vanhaa kameraa, että vieläkö sillä voisi ottaa kuvia.  Otin kuvia samasta kohtaa, ainakin melkein samasta. Mutta eihän ne ihan vertailukelpoisia ole kuitenkaan.


Kamerakuva on helppo tunnistaa, kun siinä on päivämäärä

Tällähän minä olen kuvannut aikaisemmin

Eipä ole paljon eroa

Eilen oli osittain sumua tuollapäin

Oudolta tuntui, tässä ei ole kunnolla tarkentanut lintuja Kamera.
Sehän on tosi vanha tuo kamera, on pölyä linssissä ja kerran kaaduin se kädessä, hyvä kun ei hajonnut kokonaan. :)) Pitää opetella sen käyttöä uudestaan.
Seuraavaksi pitääkin kokeilla oravia kuvata, koska kännykällä ne kuvat ei onnistu.
Kiitokset kommenteista ja hyvää viikon jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Minullahan on muutama kamera ja nyt kun myin järkkärin mummotettavalle, on ruvennut tekemään mieli uutta. En osta.

    VastaaPoista
  2. Ei paljon eroa ole ottaako kuvan kännykällä vai kameralla. ON sen verran hyvät kamerat noissa uusissa kännyissä...:)

    VastaaPoista
  3. Kännykälläkö olet aiemmat kuvat ottanut? Siinä tapauksessa sinulla on kännykässäsi tosi hyvä kamera. Pitkään yhdellä kameralla kuvatessa toiseen vaihtaminen vaatii vähän totuttelua ja vanhojen tietojen palauttamista.
    Muutama ihminen on minunkin joulukorttilistaltani poistunut. Kuka mistäkin syystä. Aion lähettää joulukortteja, sillä se on kaunis perinne ja ilahduttaa niitäkin, jotka eivät itse kortteja lähetä.
    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kännyköissä on nykyään niin hyvät kamerat, että minullakin varsinainen kamera on jäänyt kaappiin.

    VastaaPoista
  5. Minä olen nyt kuvannut kännykällä, niin muistelemista olis varmaan taas digikameran käytössä..

    VastaaPoista
  6. Hurjan nopeasti nämä kuukaudet menee, tuli jo 5½kk. kun muutimme tänne loimaalle, ja joulukin on ihan tuossa tuokiossa, en askartele täksi jouluksi kortteja, kävin sunnuntaina V-kirkossa ja näin siellä tosi kauniita kortteja 0,50cent.kpl.muutaman ostan,enempi vanemmille ihmisille.
    Minulla on kamera ollut kauan, mutta en vieläkään ole opetellut kaikkia toimintoja siitä.

    VastaaPoista
  7. Olen monesti ajatellut, että kameralla tulisi varmaan parempia kuvia, kun kännykällä. Minulla ei kyllä riitä kärsivällisyys kameraan ja kännykkä on aina lähempänä ;D

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista! Riippuu varmaan kamerasta, mulla ei ole ollut järkkäriä, vaan ihan automaattikamera, mutta siinä on ollut zoomaus parempi. Mutta tosiaan se jo rutisee ja rutisee kun avaa. Eiköhän tuolla vielä kelvanne kuvata, mutta linnut karkaa kun kuulee sen rutinan:)

    VastaaPoista