lauantai 29. tammikuuta 2022

Astioita ja muistelmia

 Tervehdys taas sinne jonnekin!

Kävin aamulla jo melko aikaiseen kävelyllä, koska lehdissä taas kauhistellaan tulevaa lumimyrskyä.  Aamulla on ihan hyvä kävellä, sauvojakin ulkoilutin taas. Tuuli kävi nyt vaihteeksi etelän suunnalta. Eilen tuli mieleen, kun taas tallustin sinne pohjoiselle rantatielle, että miksi ihmeessä minä aina siellä kylmässä viimassa kävelen. Tänään sitten läksin vaihteeksi etelään päin ja kävin pitkästä aikaa Eteläpuistossa. Mutta ei mun siitä pitänyt kirjoittaa, vaan niistä vähistä Arabian vanhoista astioista joita satuin löytämään.

Ensimmäiset tulppaanit ostin eilen, en ole melkein vuoteen niitäkään ostanut. Kyllä piristää!

Nimeltään pöytäkaadin Pilvet malli KB tehty 1930-40 luvulla. Näitä on olemassa myös vihertäviä ja punertavia.  Suunnitelijan nimeä en löytänyt mistään. Valitettavasti tämä on huonokuntoinen ja risa tuossa kannun nokassa, joten ihan hyvin voi kukkia pitää tässä. Siitä kaadettiin maitoa lapsuudessa, kun äiti oli ensin lypsänyt lehmät, maito siilattu  ja sitten  jäähdytetty tonkassa joko kaivolla vesiastiassa tai talvella järvestä kerättyjen jääkimpaleiden kanssa vedessä.

Tämä Rypäle-kaadin on sitten jo parempikuntoinen, Malli IO fajanssia, voi olla 1930-40 luvulta tämäkin.

Myös tätä kahvimyllyä käytettiin joskus -60 luvulla, ainakin kokeeksi. Saattaisi sillä vieläkin jauhaa kahvinpapuja. Näissä rikkoontuu yleensä tuo puinen korkki, niin tässäkin. Kyllä harmittaa kun olisi mieheni osannut tehdä ihan samanlaisen, mutta ei tullut pyydettyä. Tämä on paketissa ollut ja saanut odottaa seinälle pääsyä. Ei vain ollut tälle paikkaa edellisessäkään ok-talossa seinällä. Jospa joskus

 


 Harmaa lautanen Suunnittelija Richter Reinhard, Malli AS, 1936, Maisema,  valmistettu -50 luvulla. Tämä voi olla jotain 2. laatua kun tuon kuvion vaihtuminen näkyy tuossa.  Muuten lasitukseltaan tämä näyttää täysin moitteettomalta. Minähän jouduin hävittämään pinon erilaisia kuviolautasia silloin kun oli talon myynti, eihän niitä oltu käytetty vuosikymmeniin, eikä niitä voi muutossa kuljettaa mitenkään.



Tämä Kukka sarja oli lapsuudessa käytössä, oli koko kahviserviisi, näiden lisäksi on kermanekka ja kakkulautaset, jotka on jossain varastossa. Kahvikalusto, malli AX sävyposliini, muuta tietoa en löytänyt, jossain oli sama kukkakuvio nimeltään Kulta-aika, nämähän eivät ole kullattuja. Lautaset on naarmuiset, mutta kahvikannu, sokerikko ja kermakko ovat hyvin säilyneet. Takana lukee vain Made in Finland, ei muita leimoja

 

Näitäkin näkee nimellä Kulta-aika. Nämä ostin jonakin päivänä joskus kirpputorilta, kermakko on raapiutunut, mutta sokerikko on siistimpi. Mulla oli joskus kermakkojen keräilytaipumusta, niitä on lasisia jokunen, kyllä niissä vaan joku kiehtoo. 

 

Muistan hämärästi kun 1960-luvulla vanhemmat ostivat tämän Arabian Siro ruoka-astiaston. Malli FG -60 luku. 
Siihen aikaan kävi sukulaisia ja tuttavia usein kylässä ja joskus olivat yötäkin. "Ruoka-pitoja" oli pidettävä, saattoi tulla hevoskuorma tai autolasti väkeä kylään.  Tätä astiastoa oli monta kokoa lautasia tusina kutakin, keittokulho, kannu ja  tarjoiluastioita monenlaista. Täydellinen astiasto. Nyt on jäljellä vain nämä
Jätin vain nämä tarjoiluastiat, ajattelin että pienemmästä vois tarjota vaikka jotain sillisalaattia ja isommasta jonkun paistin tms. Mutta eipä ole tullut edes joulupöydässä käyttettyä näitä.  Ehkä joskus.
Sain myytyä näistä paljon, mutta pitkään piti pitää myynnissä ja halvalla. Saattoi joku laji mennä ilmaiseksikin SPR:lle. 
Niin on vaan pakko hävittää kaikenlaista ennemmin tai myöhemmin. Kyllä jotenkin sydäntä riipoo vieläkin.

Kun nyt katselin ja etsin näistä tietoja niin kyllä taas alkoi mieli tehdä ostaa joku kannu vaikka. Mutta etenkin huuto-netissä näkyi olevan hintapyynnöt hurjanlaisia. Kun taas pääsisi vaikka kirpputoreille katselemaan.

Muistin että on vielä yksi, eli tämä Uunivuoka. Löysin tälle nimen Art Deco. Näkyy olevan aika samankuntoisia nytkin myynnissä 15-30 eurolla.

Tässä uunivuokassa äiti teki uuniriisipuuroa leivinuunin jälkilämmössä silloin -60 luvulla. Aika pieni määrä tähän mahtuu puuroa, mutta pieni oli meidän perhekin. 
Silloin kun myin torilla näitä kaikkia "ylimääräisiä" asioita, niin tämä ei mennyt 5:llä eurollakaan,niin sitten ajattelin pitää itsellä ja istutin siihen kaktuksia. Tänä talvena vaihdoin nuo kaksi tännimmäistä kaktusta tuohon, vasemmalla taustalla näkyy tuo monihaarainen kaktus, jonka otin pois tuosta.

Monenlaista uudempaa Arabiaa on myös ollut, kahvikuppeja ja lautasia esim Pirtti-sarjaa, on niitä vieläkin jossakin. Nykyisin ei ole pieniä kahvikuppejakaan tullut käytettyä, senjälkeen kun oppi juomaan kahvin Teema mukeista.
Tässä kaikki tälläkertaa. Hyvää viikonloppua! 


17 kommenttia:

  1. Vanhat Arabian astiat ovat kauniita. Meillekin oli kertynyt molempien lapsuuden kodin kahvi- ja ruoka-astiastoja ja muita lasiastioita Iittalaa, Nuutajärveä, Kumelaa yms kaksi lasiseinäistä kaappia täyteen.

    Nyt kun syksyllä aloin tyhjentää näitä taloja, niin myin kaikki, kun ei niitä ikinä edes tullut käytettyä. Joitain laseja jätin omaan käyttöön.

    Otin selvää kaikkien sarjojen hinnoista netistä ja pyysin osto- ja myyntiliikkeeltä tarjouksen. Tulivat kotiin katsomaan, ja mielestäni sain ihan kohtuullisen hinnan. Kyllä helpotti kun sain vanhat astiat pois pölyttymästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, tuo onkin ollut hyvä tapa. Tietysti aina parempi jos niitä on paljon, niin hyvä kun tulevat kotiin asti.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Ei niillä kovin paljon ole arvoa, mutta muistoja, enkä aio vielä näitä hävittää, jos vaan pysyn jotakuinkin terveenä

      Poista
    2. Minä katselin vielä tuota sun Siro-sarjaa, ja oikein piti käydä omaan tiskialtaaseen kurkistamassa, että onko meillä pari pullalautasta sitä sarjaa. Näytti olevan, sama kuvio. Meillä tosin hyvin kulahtaneita ne. En ollut ennen tiennytkään niiden nimeä.

      Poista
  3. Todella kauniita Arabian astioita. Niissä vain on sitä jotain. 😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan niissä jotain...Varsinaisesti en ite ole kerännyt paljoa, mies silloin osti paljon laseja, sitten niitä olikin liikaa.

      Poista
  4. Sinulla on monia kauniita Arabioita. Siro-astiasto on todella nimensä mukaisesti siro - ja tyylikäskin.
    Noita ruskeasävyisiä uunivuokia oli minunkin lapsuudenkodissani.
    Torilla ja Huuto.netissä hinnat ovat usein turhankin korkeita. Mahtaako mennä niillä hinnoilla edes kaupaksi? Aika pitkään joillakin samat tavarat siellä pyörivät. Joitakin huonokuntoisempia Arabioita olen myynnyt kirpparilla. Yleensä menevät ensimmäisenä kaupaksi eli mahdollisesti olen myynyt halvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on hyvä kun voi nähdä netissä hintoja. Saahan niillä pyytää, jos sitku maksaa niin hänen asiansa. Vielä kun on huijausmahdollisuus niin enpä viiti tilailla mitään.

      Poista
  5. Ihanat nuo kukkaiset astiat. Paljon tarinaa astioiden takaa ja nostalgiaa.

    VastaaPoista
  6. Kauniit Arabian astiat on siulla. Tuota Siro astiastoo ol miunkin lapsuudenkodissa. Siellä suattaa jottain olla vielä tallella. Pahvilaatikoihin pakattiin kaikki, kun isämme muutti hoitokotiin muutama vuosi sitten. Jaetaan sitten kun aika on.. Sisareni osti talon ja he asuvat siinä nyt, hyö tuas möivät omansa tyttärelleen. Tuo kukkakuvioinen on miun mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onkin hyvä kun on tutuissa käsissä vanha kotipaikka. Olen miettinyt monesti miltä tuntuisi käydä lapsuudenkodissa, enkä tiedä pystyisikö käymään.

      Poista
  7. Tulppaanit on suorastaan suloisia tuossa vanhassa kannussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän liian supussa olivat alussa, mutta eilen otin liikoja lehtiä pois ja alkavat olla enenmmän levällään.

      Poista
  8. Kiitos, Samoin! Niitä eri malleja ja kuvioita on ollut todella paljon, kaikkia ei ole nähnytkään.

    VastaaPoista
  9. Hienoja astoita. Minulta puuttuu astioiden keräilyvietti. Jätin erossa kaiken miehelle, joka arvostaa niitä enemmän. Mutta tulppaaneja vois ostaa.

    VastaaPoista