maanantai 31. tammikuuta 2022

Tammikuun viimeinen päivä

 Lisää lunta ja loput tammikuun jorinoita. Tämä on ollut aika harmaa ja aina sellainen ikävänpuoleinen kuukausi. 

Tänään oli kyllä hieno ilma, oli jopa tämä katukin aurattu ihan sileäksi. Raapivat monella koneella ne urat pois, jes. Mutta lunta kyllä on vielä katujen reunoissa, kun autoja on parkissa reunoilla. Mutta niitäkin ovat ahkerasti käyneet siivoamassa. Joka paikasta ei oltu ehditty vielä aamupäivällä tasottelemaan vaan oli sohjoisia autoteitä kun kävin kaupassa. Mua ei haittaa ne kun ei ole autoa.

Menee monta päivää näissä lumitöissa työntekijöillä.

Hämeenpuisto
Ilahdutti kyllä päivällä ollut auringonpaiste. 

Tammikuu on mennyt. Mullahan oli poika täällä vieraana alkukuun. Joten oli vähän erilaista, ei käyty missään, ei syömässä, eikä toisten poiken luonakaan. Muuten ilman koronaa oltaisi käyty syömässä jonkun kerran ja jossain muuallakin. Mutta nyt meni näin. Ruokaa piti laittaa kotona ja leipoa myös. Saunaakin lämmitettiin. Poika vaihtoi tähän läppäriin jonkun tyhjän "kortin" ja nyt toimii ihan hyvin. (koputtaa puuta)
Näkymä Näsinpuistosta Hämeenpuistoon

Aluevaalit oli "mukava" piristys tuossa puolessavälin kuukautta. Vaikka ne olivat tavallista vähemmän julkisuudessa, ei mainoksia, ei toritapaamisia, ei mitään "lahjuksia". Olisi parempaa tiedotusta tarvinnut, niin ehkä olisi äänestysaktiivisuus lisääntynyt. 

Näsinpuisto
Koronahan se on tätäkin kuukautta varjostanut. Pelottavat uutiset ovat vyöryneet joka puolelta, kotimaiset ja ulkolaiset päättäjät pelottelee kuka enemmän ja kuka vähemmän.
Ihan Oikeasti TÄMÄ JO RIITTÄÄ. Ei jaksa enää!

Sen lisäksi on turvallisuustilanne huonontunut Euroopassakin, voi kun rauhoittuisi sekin. Järki voittaisi, eikä rikottaisi mitään eikä tuhottaisi ihmisiä.

Näkymä Näsijärvelle

Liikuntaa tässä tammikuussa on tullut kännykän mittarilla;
96,57 km
170018 askelta
29 tuntia
Kävelyä, fillari on ollut ihan rauhassa lumihangessa 

Aika paljon on vähentynyt viime vuodesta, jolloin oli 126 ½ km,  kävelyä silloinkin.
No tässähän on ollut jalkakipuja  ja on vanhennuttu ja väsytty.
 
Pitää vielä sanoa, että minullahan on kaikki ihan hyvin, ei ole pakko mihinkään lähteä, on eläke, on ihan hyvä asunto, lämpöä ja vettä tulee hanasta ja menee viemäristä ja kaupat lähellä. Pitää vaan olla kiitollinen olosuhteista, vaikka aina tulee yhtä ja toista valitettua.
Yleensä on yölläkin hiljaista, vaikka en aina nukukaan öisin.
 

Lukemisen makuun olen taas päässyt. Nyt on kaksi kirjaa kesken, toista luen päivällä Seppo Jokisen dekkari; Siipirikkoiset ja Mila Teräksen romaani Helene Schjerfbeckistä, Jäljet. 

Tässäpä tämänkertaiset jutut. Valosuus lisääntyy ja toivottavasti kevät tuo parempaa tullessaan.

Moimoi taas!

12 kommenttia:

  1. Sanoisin tuosta koronasta, että minusta sen aika on vaan elettävä, varautuen mahdollisimman hyvin. Käytän maskia aina ruokakaupassa, apteekissa ja tänään kävin kampaajallakin leikkauttamassa hiukseni. Olin ainoa asiakas.

    Rokotteita olen saanut kolme. Sekään ei aina auta. Tässä kylällä asuva ystävä sai (lievän) koronan kolmesta rokotteesta huolimatta. Tänään toin hänelle ruokaa ja vein kassin pihatielle, huutelimme toisillemme kymmenen metrin päähän.

    Korona ei hevillä hellitä, aina tulee uusia kantoja. Ystävän tytär on virustutkija ja kertoi, että aina jostain päin maailmaa tulee uusia viruksia ja vielä uusia koronan tapaisia tauteja.

    Näillä mennään, pienistä asioista on nauttiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä on vaan elettävä, kukin parhaansa mukaan. Ainahan niitä on viruksia ollut, mutta ei tällaista touhua ole ollut. En muista sikainfluenssakaan mitenkään erityisesti, muuta kuin jonoja oli rokotuksiin. Ite ei otettu niitä.
      Maskia pidän minäkin, katson kuinka pitkään kaupassa ja muualla muut pitää, jaksan sen ajan pitää. Mutta päivää ei pystyisi olemaan sen kanssa.

      Poista
  2. Hyvää helmikuuta sinulle Emilie! Kyllä me selvitään!

    VastaaPoista
  3. Kaunis talvi on ollut ja on. Koronahan on se peruspuheenaihe, mutta hyvinhän tässä on selvitty. Jos se tulee, niin sitten vain katsotaan, miten käy. Minäkin käytän maskia, vältän kansanjoukkoja (helppoa näin introvertille), otin rokotukset ja tiskaan käsiä. Jos se ei riitä, niin sitten ei. Turha sitä on surra etukäteen. Ja kohtahan on taas kesä, jos sitä kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minäkin olen introvertti ja kyllä ainoana lapsena tottunut olemaan yksin jo pienestä pitäen. On se hyvä liikkua täälläkin kun voi kansanjoukkoja kiertää, eikä tarvitse edes töihin mennä.

      Poista
  4. Lunta on sinnekkin tupsauttanu! Kevättä kohti männään, aamulla jo selevästi huomovaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harppauksin siirtyy auringon nousut ja laskut. Olen seurannut niitä, vaikka aina ei sitä huomaakaan, koska on katuvalot yölläkin niin on valoisaa :)
      Koetan vaan kukkia siirrellä lähemmäs ikkunaa, jos paremmin voisivat. Herneitä kylvin, mut aika hitaasti ovat nousseet.

      Poista
  5. Meilläkin tämä tammikuu oli aika hiljaiseloa. Voisi käydä pienillä reissuilla, edes yhden yön ajan mutta ehkä se on tuo k joka laiskotuttaa pieniäkin liikkumisia. Aika on kulunut lukemisen ja lenkkeilyn kanssa, en ole innostunut vielä käsitöistäkään vaikka olen jotakin suunnitellut. Meille muutti viikonloppuna uusi kissanpentu, jonka kanssa on ihan hauskaa touhuta.
    Piristävämpää helmikuuta sinulle, kevättä kohti ollaan menossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea pienelle perheenjäsenelle. Aivan ihanaa! Olen katsellut Youtubesta kissavideoita, eilen vasta ihan pienen kissan kotiutumista. Olipa se aika veitikka kiipeilemään.
      Kyllä on aurinkoisena päivänä, kuten tänä aamunakin hienoa lähteä ulos kun oli rapsakka pakkanen ja aurinko paistoi hieman.

      Poista
  6. Minäkin olen saanut kolme rokotetta. Pelottaa nyt kun kaikki vapautuu kerralla. Raha puhuu nyt. Olen ihan varma, että korona räjähtää nyt käsiin.
    Olen nyt tosi väsynyt koko koronaan.
    Minäkin äänestin. On iso asia pysyykö oma terkka kylässä vai ajetaanko 100 km lääkärin luo. Nurmes sai 5 edustajaa. Hyvä niin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähä mitä tulee, en kuitenkaan mene sinne ravintoloihin, vaikka rajoitukset poistuisi. Tuskin heti elokuviinkaan.
      Kyllähän Nurmes on senverran iso paikka, ettei sieltä voi lääkäriä viedä. Sielläpäin olisi muutama mielenkiintoinen talo, jota voisi käydä katsomassa. Mut vähän mietityttää liian pitkä muuttomatka.
      Kerran käytiin jossain siellä Nurmeksen yläpuolella, oli huikean hienot maisemat ja koski. Silloin käytiin myös Bomban-taloa katsomassa.

      Poista