tiistai 24. helmikuuta 2026

Uusi viikko alkoi

 Uusi viikko alkoi, onneksi pakkaset näyttäisivät tällä viikolla lauhtuneen. Voi huokaus, taas pitää aloittaa uusien askeleiden kerääminen. Mutta eipä tässä ole paljon muutakaan toimintaa. Kaupassa käynti ja kävely, ne voi myös yhdistää. Vähän eilen ajattelin neulomista, mutta jäi kun on vain niin pieniä keränloppuja jäljellä.

Aamulla oli varsin hienot puut, oli Luoja laittanut "sokerikuorrutusta" puiden ja pensaiden oksiin, kaikkialle.





Sulaa vettä pilkistää Pyhäjärvessä, kun Tammerkoskesta virtaa vettä siihen. Värit ovat hyvin vähissä. harmaata ja valkeaa.


 

maanantai 23. helmikuuta 2026

Viikon 8 päiväkirja

 16.2. Maanantaina
Tulipa mieleen kun aamupäivällä läksin kävelylle, että voisinkin aloittaa tällä viikolla tehdä tänne sellaista  Viikon 8 "päiväkirjaa".

Laitan aina kirjalliseen päiväkirjaani aamun ulkolämpötilan ja se oli tänään -11°, mutta kun läksin kävelylle ihan samat vaatteet päällä, joilla olin kävellyt yli -20°pakkasella, niin tuntui kylmältä. Mutta kävelin kuitenkin melkein 5000 askelta. 

Kun tulin kotiin tein lounasta, ihan yksinkertaisesti kypsennin paistinpannulla porkkanan, vähän kukkakaalia ja loput punajuuret, siihen sitten lisäsin edellisenä päivänä jääneen riisin. Pienen tonnikalapurkillisen söin myös. 

Eipä mun päivässä paljoa tapahdu yleensä. Eilenhän minä pitkästä aikaa tein "banaanipiimäkakkua" ihan vaan pellillä, Pirkkalehdestä otetulla ohjeella. Mutta eihän mulla tietysti ole kaikkia aineksia, kuten rypsiöljyä ja fariinisokeria, mutta korvasin ne voilla ja siirapilla. Laiskuuttani en vuokaa jaksanut voidella ja lätkäsin taikinan pellilla, ja ihan hyvin paistui. Tänään söin sitäkin sitten kerman ja puolukkahillon kanssa.
Päivä jatkui toisella kävelyllä, joten sain askeleita yli 8000 tänään, hyvä ja  lukemalla Jenny Fagerlundin romaania Ja elämä jatkuu... 
Sitten sain aikaiseksi vaihtaa yhden viherkasvin eli Raitamatin mullan ja ruukun isommaksi.  Sitten pitikin imuroida lattialta mullat, vaikka kuinka varovasti koettaa, niin aina sitä menee jokapuolelle. Vetäisin vielä sähköhellan paikoiltaan ja siivosin senkin taustan. Olipa tarpeen sekin.
 
17.2. Tiistai
-12° pakkanen aamulla. Iltapäivällä hieman satelee lunta taas. En saanut aamulla mitään aikaiseksi, mutta lähdin sitten kävelemällä käymään keskustassa kaupassa. Siinä meni sitten tunti, melkein sain kävelytavoitteen täyteen. Lopun kävelin sitten iltapäivällä kun vein roskia.
Ruokaa en oikein olisi jaksanut laittaa, mutta keitin kuitenkin riisiä, tein salaattia ja söin tonnikalaa hapankaalin kanssa.
Selaan Youtubea ja luen kirjaa...  Illalla poikkeuksellisesti katsoin myös tv;stä muutaman ohjelman.
 
18.2. Keskiviikko
 -14° ja alkoi ihana auringonpaiste, joka alkaa sulattaa lunta ja jäätä autojen sivulta. 
Nukuin jotenkin ihan hyvin.  Mutta aamu ei oikein mennyt sitten hyvin vatsani kanssa, mietin uskallanko syödä mitään. Söin kuitenkin melk.normaalin aamupalan AB-jugurttia, raejuustoa ja puolukoita. Omenan jätin syömättä.  Saa nähdä vieläkö vatsa temppuilee.
Luin Jenny Fagerlundin kirjan loppuun ja kirjoitin siitä blogiin. Oli ihan mielenkiintoinen kirja. 
Youtube on ollut nyt hiljaisempi kuin ennen, ei oikein löydy katseltavaa, kuin ne pari kanavaa jotka katson joka päivä. Etelä-Suomi on hiihtolomalla. Alotin lukea Kissa, joka saalisti syyllisen-romaania-alku oli vähän nihkeää. Illalla oli sitten jännittävä jääkiekko-ottelu, nämä onkin melkein ainoita urheiluita joita katson Olympialaisista. 
Kokeilin mitä vatsa "sanoo" jos syön yhden palasen Vaasan ruisleipää -ei "sanonut" mitään! 
 
19.2. Torstai
-16° aamulla oli ja pilvinen sää, nukuin ihan hyvin, kellonkin mukaan 8 h, tietysti  suurin osa "kevyttä unta", mutta kuitenkin. Päivemmällä alkoi aurinko paistaa hienosti. Paino oli maanantain mittauksesta laskenut taas! Onneksi vatsa ei enää "temppuillut" niinkuin eilen aamulla. Söin tänään taas yhden palasen ruisleipää ja tietysti broileria ja riisiä yms. 
Tänään on taas torstain tapaan Eduskunnan kyselytunti klo 16, olen nämä yleensä katsonut aina. Mielenkiintoa lisää eilen julkistettu uusi sosiaali-ja terveysministeri Rydman, vaikka hänet kuulemma vasta huomenna nimitetään ministeriksi.
 
 20.2. Perjantai
-21° tuntuu kuin -27, niin piti odotella että vähän lämpiäisi keli. Aurinko kyllä paistoi upeasti. Sitten päivemmällä läksin kävelylle kaupoille päin ja kävinkin kolmessa kaupassa, yhdestä sukat ja kahdesta syömistä ja kahvia. 
Vähänpä alkoi väsyttää pois kävellessä, oli kuitenkin vielä kylmäkin ja ostokset painaa.  Vaikka kaupoissa kyllä jo tuli hiki.
Illalla tvn katselua eli jääkiekkoa.  Ja kirjan lukua, vau onpa jännittävä kirja...Vaihdoin myös petivaatteet ja ne piti tietysti pestä myös.
 
21.2. Lauantai
-2 ° aamulla ja oli pilvinen ilma. Nukuin hyvin yön, yli 8 tuntia. 
Päivällä sitten jo vähän aikaa aurinko paistoi. Kävelin nyt vähemmän, vaikka oli hyvä ilma, mutta riittävästi kuitenkin. Pyyhin lattiat ja mietin mitähän alkaisi tehdä, pitäisikö vielä kaivella langantähteitä kaapista ja neuloa jotain. Mutta ei tänään enää viitsi. Aloitin lukemaan Haruki Murakamin kirjaa Värittömän miehen vaellusvuodet.
Kummallinen viikko, en ole kännykällä kuvannut oikein mitään sellaista mitä kehtaisi tänne laittaa.
Jaa, ensi viikolla onkin täällä sitten Hiihtolomaviikko, ei itelle mitenkään vaikuta se.  
 
 22.2. Sunnuntai
 - 7 ° ja pilvistä aluksi, sitten paistoi aurinko. Rauhallisempi päivä, lueskelin ja kävelin nyt vähemmän, koska alkoi olla viikko-kävelytavoite täynnä ja meni vähän ylikin. 
Sain aikaiseksi vaihtaa yhdelle viherkasville mullan. Pennimuori sai uuden mullan, mutta oli niin pienet juuret etten ruukkua suurentanut, vaan laitoin sen samaan pestyyn ruukkuun.
Tämä blogin kirjoitus unohtui, kun oli taas Jääkiekko ottelu, jota seurattiin,vaikka ei sillä ollut väliä. USA voitti Olympia kultaa, jännittävää oli.
Yöllä oli satanut noin 5 cm lunta
 Kävelyä tuli tällä viikolla 51693 askelta, 31,62 km ja ulkoilua yli tunti/ pvää kohti. Vähän vähemmän kuin edellisellä viikolla kuitenkin tuli käveltyä.
 
Aikamoisen tylsä viikko taas.  😀

lauantai 14. helmikuuta 2026

Hyvää Ystävänpäivän iltaa ja viikonloppua

 Tämä viikko on mennyt kärvistellessa pakkasessa. Vaikeaa on ollut kävelylläkin käydä (tarpeeksi), kun piti ottaa itelle sellainen tavoite että 7000 askelta jokapäivä yms. 

 

Tässä on nyt viimeiset kolmannen vanan kukat tästä amarylliksesta. En ole muita kukkia ostanut. Tänään kävin ostamassa lähikaupasta multaa, jotta täytyy aloittaa nyt oikeasti vaihtaa viherkasveille multia. Oli kaupan viimeinen pussi, eikä ollut sitä parasta multaa, mutta en jaksa kuljettaa millään tavoin isompia ja parempia multia kauempaa.

Pakkanen on, mutta kyllä on kaunista. Kävinhän minä bussilla keskustassakin ja satuin sellaiseen bussiin, joka ei mennyt kirjastolle asti ja jouduin, lue sain kävellä tämänkin maiseman ohi...Muuten olisi jäänyt kuvaamatta tämäkin maisema. Moni muukin kuvasi tätä näkyä.
 

Vein samanverran kirjoja kirjastoon ja mukaan löytyi nämä kolme nyt. Tammen keltaisen kirjaston tutustuminen jatkuu, kunhan luen vielä yhden keskeneräisen kirjan loppuun. Tässä on taas yksi uusi kirjailija, ehkä. Tämä Kissa joka saalisti syyllisen-kirjoittaja, kuka sitten lieneekään.

Toistaiseksi viimeiset sukat neuloin, ei oikein enää täysikokoisiin sukkiin ole enää lankoja. En ole lasten sukkia neulonut varmaan 40- vuoteen :D Pitäisiköhän kokeilla?

Kävin viemässä roskia ja kävelemään loppuja askelia, että saan tänäänkin 7000 askelta kerättyä. Niin ihan sattumalta oli tällainen maisema, valitettavasti kuvassa ei näy tämä niin hienona kuin oikeasti oli.

Mukavaa viikonloppua!

 

sunnuntai 8. helmikuuta 2026

Lauantaina oli aurinkoa

Pakkanen taitaa vähän helpottaa tämän viikonlopun aikana ja sitten taitaa tulla lumisateita.  Lauantaina aamulla lähdin viemään roskia ja tietysti pitää kävellä samalla, kun kerran laittaa vaatteet päälle.  Oli -20 pakkasta lauantaina aamulla, mutta on mulla lämmin takki, toppahousut vielä puuttuu. 

 

Mutta kyllä tämä auringonpaiste pakkasenkin voittaa kävelyllä

 Joku taiteilija on taiteillut nämä pienet söpöliinit pylväiden päihin 

 

Onneksi nämä ovat säilyneet ihmisten ilona

 

Aurinko silloin n. klo 10 oli jo noussut puiden yläpuolelle, nyt kun tätä kirjoitan klo 15 aurinko on mennyt pilveen.

 

Torstaina kävin kirjastossa, kun oli tuo Pöllön lukupiirin Italo Calvinon kirja tullut varauksesta heti. Olen aloittanut sen lukemista :)  Löytyi pari muutakin kirjaa.

Kirjoitin tämän Lauantaina valmiiksi sunnuntaina julkaistavaksi, kun mulla on aina niin vaikeaa aloittaa uusi postaus :D 

Moi moi! 

lauantai 7. helmikuuta 2026

Uutuustuotteiden maistelua

 Vasta nyt sain aikaiseksi kirjoitella jotain niistä kolmesta Suomalainen menestysresepti tuotteesta, jotka ostin heti tammikuun lopussa kun ne ilmestyivät kauppoihin.

Tästä kilpailusta olen sitä mieltä, että kylläpä on todella vaikeaa tuoda uutuustuotteita esille. Menee todella pitkään ennenkuin ovat ideasta valmiita tuotteita. Todella nostan hattua näille uutuuksien kehittelijöille.  Sitten toinen asia on, että miten innokkaasti ihmiset niitä lähtee ostamaan.

Jo kilpailun kuluessa kiinnostuin tuosta Kili kahvimarja energiajuomasta ja myös Paraski bagelista. Myös Ruisrieskis kiinnosti, vaikka olin vältellyt ruista ja muita viljoja, tai niiden syömistä jo monta kuukautta. 
 
Kirjoitin tekstit jo etukäteen, fontti näyttää erilaiselta, sori siitä.

Koska pidän mangon mausta, niin valitsin tämän maun kokeiluun 

Kahvimarja-Energiajuoma Kaffa roastery Oy. Cascara, Mango+Ananas. Kofeiinia 100 mg/330 ml, makeus vain luonnosta =steviaa ja rypäletäysmehu 7,5 %, mangotäysmehu 4,5 %, ananastäysmehu 7,5 %, luontainen kofeiini vihreistä kahvipavuista

energiaa 12 kcal/ 100 ml, hh 2,5g / 100 ml, hh 2,5 g josta sokereita 2,4 g, C vitamiini 24mg

Tuoksu oli kevyt ja raikas, poreileva ja kevyt oli väriltäänkin. Makukin oli kevyt, minusta makeakin tämä oli ja miellyttävä (en tosin yleensäkään käytä paljon sokereita) tosin energiaa siinä purkissa olisi vain n.40 kcal verran.

Minä voisin olla tämän tuotteen ostajakuntaa, koska en ole koskaan maistellut näitä entisiä energiajuomia, ne jo kauempaa haiseekin niin voimakkailta ja ovat jotkut ainakin kamalan voimakkaan värisiä.

Voisin ostaa tätä varsinkin kesällä, jos on hirveä kuumuus ja jano, enkä halua ostaa pelkkää vettä tai mitään limpsoja ja haluan vähän virkistystä.

 

 Vaikka nyt halusin maistaa näitä, niin olen väärä ihminen arvioimaan. Olen ennen syönyt pääasiassa Vaasan ruispaloja ja tässä puolen vuoden aikana lopettanut kaiken viljatuotteiden syönnin pääasiassa. Tämä oli nyt yksi (tai oikeastaan kaksi) kokeilua siitä, että aiheuttako ruis- tai muu viljatuote vatsavaivoja, jatkanko viljojen välttelyä.


 Valitsin tämän ruis-siemenrieskan tähän ensikokeiluun


 

Putaan Pulla Rieskis 100% ruissiemenrieska. Maidoton, ei lisättyä hiivaa, proteiinin lähde.

Täysjyväruis 36 %, rouhe, jauho, hiutale, mallas

Siemenseos, auringonkukka, seesami, pellava

Vesi, jodioitu suola, säilöntäaine (kaliumsorbaatti) Saattaa sisältää pieniä määriä (kaura ja vehnä)

energiaa palassa 96 kcal, ravintokuitua 3,9 g, suolaa 0,42 g (100 g 1,2 g)

Söin nämä ihan siinä tuoreena, tosin en kerralla vaan parina päivänä, joten ihan tuoreita eivät olleet. Kuitenkin eivät kovettuneet pussissa. Rakenne oli pehmeä ja tosiaan purutuntuma tuntui rouskuvalta, koska eri siemeniä oli rieskassa. Mutta tuote oli tasaista, siemenet eivät erottuneet nähtävästi.

Pussissa oli 6 rieskaa, joten ehkä olisi voinut kuivattaa niistä osan. 

 

                                      Sitten Paraski juusto Bagelin maistelu

Paraski Bagelin tarina

Juho Pulli Paraski Suomalainen Bagel Juusto 360 g 4 kpl

 Tämä oli sellainen tuote jota jo kilpailun aikana halusin maisteltavaksi ostaa. Juustopäällysteinen tuli ostettua, koska ennen olin juustosämpylöiden fani. Mulla ei ollut maistellessa kunnollisia täytteitä tähän tälläkään kertaa.

Tätä kun maistelin, tuli heti mieleen Viipurinrinkeli, tässäkin on mausteena muskottikukka.

 Koostumus oli tuhdimpi kuin ennen syömissäni rinkeleissä tai sämpylöissä yleensä. Eli ei ollut niin ilmava kuin esim vesirinkeleissä.

Rypsiöljyä välttelen (kokonaan kovetetty rypsiöljy), joka ei kuulu minun ruokavalioon, tässä sitä on noin 10 g/ bageli. Ei voi mitään.

Tuli nämä syötyä, joku muukin perheestä maisteli, ehkä ei niin paljon pitänyt että ostaisi uudelleen. 

Siitä huolimatta saatan kyllä maistella vielä sitä siemenillä kuorrutettua versiota tästä Bagelista.

Olisin voinut maistella myös Shalaattia, eli ravistettavaa salaattia. Mutta hinta, melkein 5 e ja toisaalta pakkanen ja kassiin tai reppuun mahtuminen, kun oli muutakin ostettavaa, ei sillä kertaa onnistunut. Ehkä Shalaattia voin maistella myöhemmin, kun on tarvis syödä se heti. 

Taidan vielä jatkaa viljatuotteiden syömisen välttelyä tämänkin jälkeen.

Pitää vielä tunnustaa, etten viime vuoden 2025 Suomalainen Uutuustuotekilpailussa olleita tuotteita ole vieläkään maistellut.  

 Moi moi!