sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Aurinkoinen viikonloppu

 Kiitokset kaikille kommenteista eiliseen kirjoitukseen. Tänään tähän laitan vielä muutamia eilisiä kuvia. 

Mutta tänään olikin aivan huikea aurinkoinen ilma. Vaikka aamulla olikin aika kylmää ja vähän liukasta oli jossain kohtaa kävellä.

Sunnuntai aamuna Pyhäjärven rannalla

Vaikka yöllä olikin kellot siirretty, siitä huolimatta heräsin ihan oikeaan aikaan (½ 7) ja levänneenä. Vähän piti ihmetellä kun alkoi aurinko nousta nyt aikaisemmin.  Se onkin minusta niin mukava juttu, kun yleensä herään aamulla aikaiseen.

aamurusko lupaili kaunista keliä.
 
Aamukävelylle piti lähteä heti kun heräsin ja join kahvin
Täällä on nyt vuorossa keltaisen ruskan aika. Vaahteroissa ovat punaiset lehdet pudonneet ja keltaiset jäljellä. Auringonpaisteessa ne ovat todella upean näköisiä.
 

Piti ihan kieltää iteltä kuvaaminen, kun tulee ihan hirveän paljon kuvia otettua, eikä niitä mihinkään tarvitse ja monesti ihan samoista paikoista vuosi toisensa perään.

Tänään oli pitkä päivä, pitempi kuin tavallisesti ja illalla sitten pimenee aikaisemmin. 

Palataanpas eiliselle Hatanpään Arboretumin käynnille  muutaman kuvan verran

kaariportti johdattaa vielä ruusutarhaan, mutta ruusut vähenee jo


Kaareva kesäkukka-alue (taustalla) on tyhjennetty arboretumissa

Tää kuva näytti kuin joltain maalaukselta, kun otin kuvaa, mutta värit kyllä laimenee kännykässä :(

Arboretumin 200 vuotta vanha tammi Hatanpään kartanon edustalla

Yksinäinen koivu Pyhäjärven rannalla
 
Huomasin heti jotain uutta Hatanpäällä puistossa. Polkuja oli nimetty Hatanpäällä vaikuttaneiden naisten mukaan.
Elsa Creutzin polku, Anna Hermelinin polku,  Sara Ivendorffin polku, Kerstin Hatanpään polku. 
Oli varmaan muitakin, mutta nämä kuvasin.
Lisää tietoa tästä puistosta Tampereen sivulla
 
Kun kävelin noita polkuja, voin kuvitella niillä kulkevan hienoissa kahisevissa leningeissä, aurinkovarjot kädessä kuljeskelevia neitoja ja rouvia. 
Taas kerran tuntui niin hienolta käydä tuolla puistossa.  Mietin, että vieläköhän koettaisin muuttaa tuonne lähemmäs asumaan, niin voisi vaikka useammin kuljeksia noissa historiallisissa  ja kauniissa maisemissa. 
Kunhan tästä koronasta selviäisi edes ensi kevääseen, niin pitää alkaa katsella asuntoa sieltäpäin, tai sitten ihan jostain muualta.

Onkin tulossa lokakuun viimeinen viikko ja marraskuu on jo ensi sunnuntaina. 
Mukavaa viikkoa teille! 
Moi moi!

7 kommenttia:

  1. Kauniit maisemat!!!
    niin ihanan sykyiset!
    otat todella upeita kvia!!!
    Hyvää alkanutta talvi aikaa!...vaikkakin teillä piiitkää kaunis syksy jatkuu!🍁🍂

    VastaaPoista
  2. Todella hienoja kuvia. Jatka vaan kuvaamista. Näitä on ilo katsoa.

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniit syksyiset kuvat, vielä on ruskaa, ja vahteranlehdet tiukasti puussa, marraskuu vielä menee haravoidessa, se tietää ulkoliikuntaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista