keskiviikko 25. elokuuta 2021

Erilaisia pihlajanmarjoja

 Pihlajan marjat  vielä varmaan happamia, koska eivät näyttäneet kypsiltä. Sain järjesteltyä eilisiä kuvia, ja nimet joka lajille.

Kaksi ensimmäistä onkin ihan outoja, en ole ennen kuullutkaan. Hatanpäällä ehkä olen nämä nähnyt aikaisemmin kesällä, mutta eihän ne paljoa poikkea toisistaan...




Lehdet on näissä kahdessa alimmassa erilaisia. Nämä eivät olleet vielä punastuneet niinkuin tavallisen pihlajan marjat.

Eilen oli tosi hieno ilma illallakin

Nurmikolla ei ollut auringonottajia ja juomien nauttijoita, vaan nämä. Näitä näkyi vielä tänäänkin siinä nurmikolla lepäilemässä...

Illalla sohrasin neuloa sitä sukkaa, en vaan tajunnut tätä ohjetta, vaikka olen satoja kantapäitä tehnyt ja osaan sen unissaankin äidin antamalla ohjeella.

Ei mennyt mun tajuntaan tällainen kantapää, onkohan mulla jo aivoissa vikaa...

Olisin vaan katsonut kuvaa ja tehnyt niin kuin aina,  niinkuin sitten teinkin kun ensin purin muutamaan kertaan tekeleen, vaan eihän siitä aivan samanlainen tule kuin kuvassa. Mutta olkoon. 
Niskat alkoi kipeytyä taas vaihteeksi näissä soherruksissa :)


Yllättävän vaikeaa on tehdä näin päin raitoja kantapäähän. Kesken on vielä eka sukkakin, mutta mitäs siitä, eipä ole kiirettä valmistua.
 

Hyviä ja levollisia sadepäiviä teille!




4 kommenttia:

  1. Kivan erilaisia pihlajanmarjoja. Meillä yksi tekee valkoisia marjoja, on Helmipihlaja ja tykkään kovasti. Toki on myös tämä tuiki tavallinen kotipihlajakin marjoineen :)
    Eipä tuo kantapää auennut itsellenikään ainakaan äkkivilkaisulla. Parempi tehdä vaan peruskantapää vanhoilla opeilla ;)

    VastaaPoista
  2. Oi kun kauniit sukat tulee. Täs yks päivä kävin ison nipun pihlajanmarjan oksia, tuli tosi ihana raikas tuoksu olohuoneeseen niistä, ne on nyt niin kauniita, nuo kuvissasiovat erikoisia,en ole nähnyt kuin punaisia, mutta kaikki on kaunista luonnossa, kun osaa vain katsoa sillä silmällä, oikein odottaa taas sitä ruskaa.

    VastaaPoista
  3. Meillä on tuollainen arnoldinpihlaja. On vasta pieni, muutama vuosi sitten istutettu.

    VastaaPoista