perjantai 7. tammikuuta 2022

Loppiainen ja joulunjälkeistä väsymystä

 Täällä on joulu jo ohitse. Eipä ollut mitään iloa enää näistä härpäkkeitä mitä ripustelin esille. Unohtui toisen laatikon sisältö vielä ripustamatta. Ainoa uusi "ilo" oli amaryllis, jonka viimeinen kukka kuihtui jo myös. Kaksi vanaa ja molempiin jaksoi aueta 2 kukkaa, kolmas kukkanuppu kuihtui niissä. En tiedä säästänko sitä sipulia, en ole ennenkään onnistunut niiden uudelleen kukittamisessa. Joulu meni, mutta tuntuu kuin ..ihan sama vaikka olisi ollut ilman mitään joulujuttuja...

 

Kävelin loppiaisena vähän eri suuntaan vaihteeksi

Tuomiokirkko
 Loppiainen sujui täällä siivotessa, ja suihkuttelin viherkasvini ja sain samalla pyyhittyä pölyt hyllyistä.

Tässä menikin melkein koko päivä, kun piti antaa valua noiden tuolla pesuhuoneessa, ettei tipu vettä huoneeseen. Ja useita kertoja täytin lattian :)


Makuuhuoneen kasveja
Kaikenkaikkiaan ovat aika huonossa kunnossa monetkin kasvit. Tuossa suihku-kuvassa ovat varmaan parhaiten selvinneet. Mh:ssa rönsyliljakin on kummallinen roikko ja saniainen, joka ei ole kuvassa, on laiha kuin mikä. Varmaan koetan vaihdella niille multia, kunhan tästä kuukaudesta pääsee...
Tässä ylläolevassa kuvassa on 2 kpl valkeita pelargoneja, en tiedä miten matalaksi ne pitäisi leikata kohtapuoliin.
Koetan joskus kuvata kasveja enemmän toiseen postaukseen.
 
Loppiaisen kaupunkimaisema

Lukemiseen olen koettanut paneutua, viikon päästä olisi vietävä tämä pois. Ja puoli kirjaa vielä luettava..

Tämä On yhteensä 663 sivua paksu. En ole koskaan näin paksuja kirjoja innostunut lainaamaan. Mutta tämä sarja (Syrjästäkatsojan tarina) on tullut luettua, niin en tullut katsoneeksi kirjan paksuutta. Yöllä on hankala lukea paksuja kirjoja, kun pitää käsissä pitää sitä.  Yöllä muuten voisi lukea kun ei milloin  nukuta.  Jotenkin vaan nyt ei ole innostusta edes Lukemiseen kunnolla, kun ei oikein mihinkään muuhunkaan. Yövalvominen on ainakin yksi syy yleiseen vetämättömyyden tunteeseen. Vitamiinejä ainakin olen syönyt riittävästi.

Tämän aamupäivän kävelyllä paistoi taas aurinko

Aika kylmä tuolla rannalla päin on aina, kylmempi kuin kaupungilla päin. Rillit huurtuu ihan umpeen, joten ei näe mitään, vaan ne pitää ottaa taskuun. Mutta aurinkoa päin on päästävä menemään aina kun se vähänkin näkyy, jos sekin vähän piristäisi. 
"Päivä" on jatkunut tälläkin viikolla noin 11minuuttia, eipä sitä vielä juurikaan huomaa vielä.
Toivottavasti tästä kuopasta noustaan, ja muuten pysytään terveenä...


6 kommenttia:

  1. Ihania nuo siniset viimeiset kuvat! Ei minustakaan oikein joulu tuntunut joululta, en ole vielä kyllä koristeita ottanut pois, vaikka imuroinkin.

    VastaaPoista
  2. Minulla ei ollut mitään joulukoristeita esillä, poltin vain kynttilöitä sisällä ja myös ulkona lyhdyissä. Oli ja on vieläkin sentään keittiön ikkunassa varpu-valokoriste.

    Kylmä tuuli ulkona ja pakkanen ja taas tänään aamulla kolaamista. Sitten kävin ystävän kanssa kierrätyskeskuksessa viemässä lähes 10 pari suksia, monoja ja sauvoja. Koronapassia kysyttiin kahvilla.

    VastaaPoista
  3. Jotenkin helpottaa kun pääsi joulusta, tähyilen jo kevään tuloa, aurinko kun niin paistaa kirkkaasti olohuoneeseen, niin keväältä tuntuu.
    Minä ihmettelen tuota posliinikukkaani, joka kukkii nyt kolmella kukalla, kesällä myös oli useita kukkia, minulla myös on unelma, hieman isonpi.
    Aika vaihtelua on ollut sään suhteen, mutta kiva kun on lunta.

    VastaaPoista
  4. Upeita maisemakuvia! Olen melkoinen joulustelija. Kuusen pistän yleensä loppiaisena pihalle, mutta nyt jätin sen viikonlopun hommaksi. Vaikka tykkään joulusta ja sitä pitkän kaavan mukaan vietän, tuntuu joulukoristeiden laittaminen hyvältä - alkaa arki ja katseet käännetään kohti kevättä.

    VastaaPoista
  5. ihania sinisiä kuvia taas. Joulut menee omalla painollaan.

    VastaaPoista
  6. Kauniita sinisiä kuvia. Miekin oon ulukona kuvaillu kaunista luontoa. Joulusta on melekein kaikki raivattu pois. Muutama pipari vielä purkissa on ja pakasteessa joulukinkun tähettä vuottamassa kiusaukseen laittamista. Kynttilöitä vielä poltan iltaisin. Kevättä kohti kuitenkin männään!

    VastaaPoista