keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Askarteluja

 Laitanpa tänne nyt valmistamiani Junk Journalin sivujani, tai aukeamia jotka on tulleet jotenkin valmiiksi, vaikka ainahan niihin voi lisätä ja muokata tai poistaa jotain.

Mikä on junk journal, jos ei ole siitä ennen kuullut. Periaatteessa se on itse tehty kirja, vaikka kartonkilaatikosta tehdyt kannet, tai vanhasta kirjasta ja erilaisia papereita sivuiksi ja ne sidotaan ompelemalla, tai vaikka kuminauhalla vihkoksi. Voi myös kaikenlaista kivaa tehdä valmiista vihkoista, vain mielikuvitus on rajana. Junk tarkoittaa suomeksi ..roskaa, vaikka tällaiset kirjat voivat olla kuin taideteoksia. Esimerkkejä olen seurannut Youtube videoista.

Journal voi olla myös päiväkirja, johon kirjoitetaan päivittäin tai muistoja tai muuta mitä haluaa.  Näihin kirjoihin joita olen tuunaillut nyt, tämä on toinen, en kirjoita tähän päiväkirjaa, vaan se on erikseen vielä.

Tämän kannen olen tehnyt lahjakassista, sisälle laitoin kangasta. Päällystä voi vielä koristella lisää jos siltä tuntuu
Minähän olen “hurahdellut” moniin asioihin elämäni aikana (esim kanoihin, kaneihin, mosaiikkitöihin, neulomiseen, puutarhakasveihin, kateviljelyn) jotka ovat olleet jonkinlainen silloinen selviytymiskeino. Nyt se on tällainen hurahdus, koska näiden sivujen värkkäämiseen menee kivasti aikaa ja toivottavasti joskus huomaisin taidonkin karttuneen vähän.

Tämä harrastus on vasta alkua, eikä yhtään tiedä kuinka kauan tämä kestää. Suurin osa papereista on ihan "roskaa", lehtien kuvia ja kahvilla, vesiväreillä tms värjättyjä papereita. Vanhojen kirjojen sivuja, vähän ostettuja pitsejä, muutaman askartelulehden olen ostanut. Mulla ei ole printteriä, ei voi tulostaa mitään kuvia. Muutamia leimasimia, värejä  ja sabluunoita olen ostanut.

Eutoviisulauantaina löytyi kadulta karkkipussi, josta sain vihreät lohikäärmeet, viereinen sivu jäi osin ensimmäisestä ylimääräiseksi, vähän lapsuudenaikaista lakanaa lisäksi

Laitan järjestysnumeron ja päivämäärän jokaiselle sivulle

Jossain vaiheessa innostuin käsin ompelusta, niinpä piti värjätä kankaita kahvilla ja sitten ommella kuvioita. Käsin ompelu on hyvin rentouttavaa, ei ole mitään mallia kunhan vaan ompelee jotenkin


Tämä aukeamasta tuli liian sekava ja levoton. Ehkäpä sitä pitää vielä muokata.
En oikein osaa laittaa taskuja ja tageja. ei ole mun juttu, mutta koetan kuitenkin 

Ylläolevassa koetin maalattuja risuja laittaa, ei tämäkään ollut onnistunut idea

Jotain paperinrutistelutekniikkaakin piti kokeilla :)

Laitoin taskuihin vanhat, n 7 v sitten tekmäni ATC-kortitkin

Koska mulla ei ole sabluunaa jossa olisi numeroita, niin keksin leikata numeroita lehdistä. Niitä liimatessa meni myös sormet liimaan, jotta koko illan  sai niitä hioa sormista pois, eli pitää yrittää laittaa muovihanskat käteen.
Huomasin että mielestäni paras sivu omasta mielestä onkin unohtunut pois näistä kuvista, mutta tämä sivu 20, jossa on tämä "lapinpöllö"kannolla, onnistui mielestäni kivasti. 

Oli tässä netti ongelmia, joten "savu" on noussut päästä eilen ja tänään, mutta yllättäen netti nyt toimikin jo, ainakin toivon niin...
MOI, moi taas!



6 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihana! Niin monipuolinen ja kekseliäs! Nuo ommellut jututkin on tosi persoonallisen näköisiä. Hyvä sinä! Varmasti kiva tehdä ja yhtä kiva selaillakin. Tee lisää tuollaisia, kun kerran tykkäät. Niistähän tulee aina eri näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos!.. Koetankin varoa ettei ala tehä aina samanlaisia, vaikka samoja materiaaleja käytän kuitenkin. Pitkään olen jemmannut kivoja kuvia lehdistä ja ne kyllä pitäs saada käytettyä johonkin.

      Poista
  2. Olet päästänyt luovuutesi valloilleen, mikä on ihanaa! Ja se on hyvä, että näihin voi käyttää kaikenlaista materiaalia, mikä joillekin on roskaa, kuten tuo kadulta löytämäsi hieno karkkipussi. Tärkeää on tehdä myös sellaisia juttuja, jotka tuottavat itselle iloa. Flow-tilaan pääseminen on huippua!

    VastaaPoista
  3. Siis wautsiwau. Ihan näkyy, miten innoissasi olet näitä sivuja tehnyt. Kivoja nuo ompekukset ja todella upeasti olet tehnyt omia maalauksia. Aivan huippuihanat sivut.
    Mukavaa Helatorstaita sinulle.

    VastaaPoista
  4. On kyllä hienoja nuo, niinkuin silmäkarkkia:)

    VastaaPoista
  5. Ihana hurahdus! Melkein itsekin innostuin. Odottelen nyt vain rauhassa, että innostus hautautuu kaiken elämän alle.

    VastaaPoista