Luopumista...

Luopumisia on ollut tämän vuoden aikana jo monenlaisia. 

 
Miehen sairastumisen takia joudutaan luopumaan talosta, pihasta ja suurimmasta osaa tavaroita. Näin käy monille sairastumisen vuoksi, emme ole yksin tässä tilanteessa. Tai jokainen on yksin kuitenkin omassa tilanteessaan.

 Minulle on tulossa luopuminen kumppanista. Ikinä emme mene mihinkään yhdessä, emme aja enää autolla minnekään yhdessä, emme enää pysty asumaan yhdessä, vaikka niin oli tarkoitus kun muutimme kaupunkiin. Emme koskaan enää käy kaupassa, kahvilla emmekä syömässä tai kävelyllä yhdessä.

Olisin mielelläni vielä hoitanut miestä kotonakin, mutta vointi on niin huono ettei se enää onnistu. Tämä sairaus on niin nopeasti etenevä, eikä ole mitään parantavaa hoitoa.

 
Syöttäisin ja juottaisin häntä niin pitkään kuin suinkin, mutta väsymys voittaa usein ruokailuhetkenkin. Istumisesta pyörätuolissakin ollaan jo luovuttu, hyvä kun saisi olla vuoteessakin kivuttomana. Käyn joka päivä hänen luonaan, niin kauan kuin on elinpäiviä. Voin vielä pitää häntä kädestä, virkeämpinä hetkinä lukea jotakin.

En ole pystynyt juurikaan iloitsemaan keväästäkään. En pysty suunnittelemaan puutarhaan enää mitään, toisin kuin viime keväänä, jolloin olin vielä innosta pinkeenä pihaa laittelemassa. Talo pitää tyhjentää ja laittaa myyntikuntoon. Vielä kai kerran saatan haravoida nurmikon ja ehkä nähdä kukkien nousevan penkeistä.

 Kuvaan kukkia nyt muiden penkeistä, kun ei ole omia täällä

Tähän loppuun sanoja Sarasvuon Sisäinen tuli- kirjasta:
-Usko ja luota, että voimat sittenkin riittävät ja että parempi aika on edessä
-Kiitä kaikesta hyvästä, mitä elämässäsi on

-Etsi kauneutta kaikesta ja kaiken aikaa

-Kun keskitymme hyvään, saamme ajatuksemme väistämättä pois siitä, mitä emme halua ja se mihin keskitymme alkaa kasvaa.

Mitä emme voi estää, täytyy hyväksyä