tiistai 15. syyskuuta 2020

Viherkasveista 2.

 Viherkasvien kertomus jatkuu. Sattuipas sopivasti tulemaan Huonekasviviikkokin tähän aikaan.

Monet viherkasvithan ovat kotoisin tropiikista, jossa kasvavat sademetsien puiden alla tai niiden rungoilla. Sademetsän puut suodattavat liialta auringolta, niinpä monet huonekasvit kärsivät liiasta auringonpaisteesta, eli suorasta paahteesta. Suurin osa minunkin kasveista on tällaisia ja muutenkin aurinkoon pitää totuttaa kasvit varovasti. Niinpä minäkin vein kaktuksetkin liian aikaisin aurikoon ja ne saivat polttovioituksia. Valoa sensijaan kaikki kasvit tarvitsevat, pimeässä ei pitkään mikään menesty.

Tämäkin kaarisulkasaniainen Nephrolepsis exaltata Green Lady ei kestä suoraa auringonpaistetta. 

Kasvikirjassa kerrotaan vielä, että tämä ei siedä edes siirtelyä vaan on sijoitetava pysyvälle paikalleen. Mulla se tuli laitettua tuonne hyllyn päälle, siellä ei ole ainakaan kuuman patterin lähellä. Olen kyllä pyörittänyt sitä välillä ympäri, ettei tulisi toispuoliseksi.
Se viihtyy vähemmässä valossa, eikä saa päästää kokonaan kuivumaan, tykkää sumutuksesta. Välillä tuntuu että pitää kastella useammin kuin kerran viikossa, lehdet menee jotenkin laimeamman väriseksi kun tarvitsee kastelua. Mulla ei ole tehnyt vielä rönsyjäkään, kun on ollut mulla vasta keväästä lähtien. Enkä ole vaihtanut tälle ruukkua/kasvualustaa vielä.
 
 Ylähyllyllä olen pitänyt myös kultaköynnöstä, eli Epipremnum Pinnatum, josta otin latvoja pistokkaiksi, joista piti koettaa vesiviljelyä, mutta en löytänyt oikeita siihen tarkoitukseen olevia lecasoria. No ne on nyt "mullassa" kasvamassa. Tämä on tuttu kasvi useimmille ja kasvaa nopeasti. Tämäkään ei pidä suorasta auringonvalosta, vaan puolivarjosta. Tosin värikkyys/kirjavuus lehdissä lisääntyy valoisammassa. En ole päättänyt hankinko tälle kepin, johon se kiipeäisi vai annanko roikkua. Monestihan nämä kiipeilee pitkin seiniä, mutta en usko että tässä onnistuu.

Tämä Asplenium nidus eli pesäraunioinen on kotoisin trooppisilta alueilta, jossa se kasvaa puiden rungoilla epifyyttinä. Joten tämä ei kestä auringon paahdetta. Tämäkin tykkää suihkuttelusta ja menee haalean/vaaleanväriseksi jos alkaa liikaa kuivua, mikä ei saata olla "terveellistä". Saniaisten tapaan ei tämäkään tykkää keskuslämmityksen aiheuttamasta ilman kuivuudesta. Pitää keksiä tämän alle nätimpi vesilautanen jossa on vaikka kiviä lisäkosteudeksi. Mutta ei saa ruukun alla vesikään seisoa koko ajan. "Kasvit eivät tykkää olla varpaat märkinä" :) Löysin tuon kahvikupin kirpputorilta päällysruukuksi.

en tiedä tarkkaan tämän lajikenimeä, tämä on lehdiltään ruttuisempi kuin kirjoissa näkee.  Lehden ovat kuitenkin jämäkät, joten ei tämä ole rentolehtinen vaikka on "kihara". Uusia lehtiä on jokunen kasvanut tuolta kasvin keskeltä.
  

Löysin 3.6.20 otetun kuvan silloin hankituista kasveista :), tuo grassula on jo mennyt pois näistä.

Hyllyssä on vielä muutama kasvi.  Pilea peperomioides, Kilpipiilea, kiinanrahapuu

Jostain syystä tämäkin on aivan uusi kasvi minulle, se näytti vaan jotenkin söpöltä kun kerran menin Plantageniin toukokuun loppupuolella. Samalla lähti mukaan Aaltomaija ja herttalyhty...Munhan pitää repussa saada tuotua ostokset, joten sinne ei mahdu kovin isoja kasveja.  Tämä on hyvin helppo kasvi, viihtyy puolivarjoaa, ei aurinkoa siedä. Sen pitäisi kasvattaa poikasia ympärilleen, joista sitä voi lisätä. Mulla ei niitä ole vielä näkynyt. tämä kasvaa nopeasti, ja suurempia lehtiä varjoisammassa paikassa. Netissä olen nähnyt valtavia isoja pyöreiksi palloiksi kasvaneita kilpipiileoita. 
 
Mulle onkin parempi, jos ei kasva liian nopeasti isoksi.

Hyllyssä on myös tämä
Ctenanthe Burle-Maxii"Amagris", joka kuuluu samoihin sukuihin kuin -matit ja -maijat. Oikeata lajiketta ? ei meinannut löytyä, kun niitä on niin lukuisia erinäköisiä. Minä pidän tästäkin, vaikka ei ole värikäs, kuin vaan lehtien alapinnoilta on sinipunertava. 
Nämä mun maijat ovat näistä sattumoisin helpoimpia kasvattaa, tämäkin viihtyy ilman suoraa auringonvaloa, pitää sumuttelusta, kasvaa hitaasti, mullan annetaan kuivua kastelujen välissä. Luin jostain että tämä on myrkyllinen, en ole ennen kuullut sitäkään. Mulla ei ole tapana näitä pureskella.

Sitten hyllyssä on Rönsylilja, jonka ostin pienenä jo vuosi sitten ja pidin sitä ensin kauempana ikkunasta, mutta kun sain hyllyn niin siirsin sen lähemmäs ikkunaa. Ja sepä riehaantuikin kasvamaan toispuoliseksi roikoksi valoon päin.  Se on varmaan kaikille tutumpi kasvi kuin minulle, mulla oli joskus vihreä yksivärinen pistokkaana saatu. Tämä ei ole vielä tehnyt rönsyjä joista voisi lisätä sitä.
 
Hyllyssä roikkuu myös herttalyhdyn, Ceropegia Woodii, pistokkaat, itse emokasvi on toisessa hyllyssä ja siitä seuravalla kerralla. 
 
Mutta tässä on jo kerraksi ihan liikaa, seuraavan kerra sitten lisää. Tänään on aurinkoinen päivä, joten ulos täytyy joutua. 
 Olisi mukava lukea onko teillä kokemuksia samoista kasveista, tai muista. Vinkkejä, ohjeita?
Moi moi!


6 kommenttia:

  1. No moi moi! Olen täällä uudessa kodissa saanut vähäiset kukkani jotenkin aseteltua. Olen huomannut, että perheeni miehet -kaikki viisi- pitävät kultaköynnöksestä. Puolisolla on niitä kolme ja oli päänvaiva kuinka ne saadaan betoniseinään kiinni. Plantagenista löytyi kehikko ja seinällä oli entisten asukkaiden koukut valmiina. Tänään katkoin kaljut oksat ja päät laitoin maljakkoon tekemään juuria. Viherkasvit tekevät kodikkaan ilmeen nykyajan "kamareihin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kun olette jo kotiutumassa uuteen paikkaan. On kyllä olemassa sellaisa tarrajuttuja, joilla saa laitettua betoniseinään kiinni jotain, tauluja tms. Niissä on ohje jolla sen saa pois eikä tule seinään jälkeä. Vuokra-asunto, en halua reikiä :) Mutta en vaan viitsis mitään tarroillakaan laittaa, jotenkin tuntuu että on etsittävä vielä uusi asunto.

      Poista
  2. Olen, myös muutaman kasvin "pottanut", mutta nyt olen oppinut suojaamaan kasveja suoralta auringolta..:)

    VastaaPoista
  3. Minulla on iso saniainen, kultaköynnöstä paljon pitkin seiniä ja rönsyliljaa ikkuna amppeleissa, laskin viher kasvini yx päivä, niin niitä on 55 kpl.
    Olohuoneessa on isot ikkunat, kasvit saa paljon valoa ja kosteutta,kun olen laittanut niille kostuttajia.
    Hyvin voivat kasvit on sinulla myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sulla onkin paljon kasveja, kiva. Mulla on nämä kaikki niin uusia ja pienenä halvalla ostettuja, yksi ainoa on ollut entisessä kodissa (ok-talossa) jonka muutin mukanani. Hyvin uutta alkua ja vaatimatonta mulla.

      Poista