sunnuntai 2. elokuuta 2020

Haastan itseni

Mulle tuli eilen illalla mieleen, että taidan "haastaa" itseni tekemään tänne postauksen joka päivä tämän elokuun ajan.  Ainakin yhden kuvan kanssa joka päivä.

Aamulla oli näin kaunis ilma vielä

Koska olen eläkkeellä, vailla velvollisuuksia  niin pitäisi olla aikaa sen verran. Muuten menee päivät ihan noin vaan, eikä tule edes avattua läppäriä ja luettua mitään joka päivä.

Liikun joka päivä kuitenkin tuolla ja puhelin, eli kamera on koko ajan mukana, niin voi  kuvata. Yleensä kuvaan liikaakin ja kuvia on sitten vaikka kuinka paljon kännykässä ja läppärillä. Jospa se yhden kuvan sääntö vaikka vähentäisi kuvaamista, koska mitä niillä sadoilla kuvilla tekeekään.

Tänään jo aamulla läksin  pyörällä metsään...Siinä saa liikuntaa ja olla metsässä, vaikka ei sitten löytäisikään marjoja.

2. elokuun kuva
Löysin marjoja, vähän kylläkin, mutta olen ihan tyytyväinen. Metsässä oli niin ihanaa, linnut lauloi, mutta sitten tulikin pilviä ja metsä hiljeni. Olisi pitänyt älytä lähteä vähän aikaisemmin pois, koska tuli vesisade. Sade tuli heti kun olin lähtenyt ja kastuin sitten. Onneksi ehdin kotiin, ennenkuin rankkasade tuli.

Jos tämä bloggeri muuttuu sitten sellaiseksi etten saa tehtyä tätä haastetta niin ei voi mitään sitten.

Mukavaa sunnuntaita teille ja hyvää elokuun jatkoa!

ps. Haasteen saa kopioda vapaasti jos haluaa.

5 kommenttia:

  1. Kivan haasteen teit itsellesi. Täällä toinen eläkeläinen jolla aikaa kyllä olisi, mutta mistä aina keksisi aiheen postaukseen? Jotenkin kutkuttaisi osallistua tähän, mutta mietin vielä.
    Onkohan meitä eläkeläisiä paljon täällä bloggaajien joukossa? Olisi kiva perustaa vaikka sellainen "Bloggaavat eläkeläiset"-ryhmä, mutta en tiedä osaiskohan sitä tehdä ryhmän perustamisen teknisen puolen.

    VastaaPoista
  2. Hyvä haaste, itsellesi ja miksei meille muillekin. Jotain pitäisi keksiä, muuten päivät karkaavat....

    VastaaPoista
  3. Jäämpä seuraamaan, miten sinun käy haasteesi kanssa! =)

    VastaaPoista
  4. Hyvä haaste!
    ajattelin ihan samanlaista haastetta itselleni ,lauantai -iltana:))
    ..kiinni veti!
    ..toivotaan että jatkossakin voidaan blogata!;))
    Mukavaa alkavaa viikkOA!,Sinulle! Emilie!:))

    VastaaPoista
  5. Mulla on tuo haaste tavallaan ollut päällä kokoajan=) Yleensä saan sen aiheen kun luen I-S:n tai Hesarin juttuja, sieltä joku nousee mieleen tai saa muuten vaan inspiksen. Kirjoittaminen kannattaa, kehittää sanavarastoa ja hyvä se on nimenomaan eläkeläisen rassata aivojaan, antaa niille tekemistä niin ei rupsahda vallan dementiaan;D Siis itsekin eläkkeellä, ei sen puoleen. Toinen on kyllä liikunta, sen harrastus päivittäin eli mulla lähinnä kävely on iän myötä tullut tärkeäksi, siis se säännöllisyys.
    Ota vaan kuvia, otat niin hyviä.

    VastaaPoista