torstai 27. elokuuta 2020

Päivät lyhenee

 Syksympään sitä ollaan menossa! Aamulla heräsin joskus klo 5:n jälkeen ja katoin että miten onkin niin pimeä. Niinpä kännykän säätiedosta näkyy, että aurinko nousee klo 6.04 vasta (alkaa tietysti vähän valostua jo ennenkin) ja sitten laskee klo 20.47 täällä.  Kohta se hupsahtaa pimeeksi aamusta ja illasta lisää. Eipä voi mitään.

Kaunopunahatulla kimalainen


 

Kävin aamulla kaupassa ja sitten ajattelin ettei tää selkäkipu lähe sohvalla maatessa. Taas eilisestä metsässä käynnistä selkä/lonkkakipu äityi, että pitää välillä älistä askelta ottaessa.  Pyörälläajaessa se kipu ei tunnu niin, mutta pitää varoen laskeutua pyörältä pois, kun ei tiedä miten paljon vihlasee. Monessa risteyksessä pitää laskeutua pyörältä, kun on liikennevaloja yms.

 Päivä on ollut kyllä aurinkoinen, mutta kyllä näkyy että syksy on tulossa. Alkaa keltaisia lehtiä tippua puista, eikä paahda ikkunastakaan aurinko enää niin kuumana, jotta uskaltaa kukillekin jo antaa aurinkoa edes vähän.

Päätinpä sitten lähteä käymään Hatanpään arboretumissa, kun aattelin, jotta vois olla perhosia liikkeellä kun on hyvä ilma. Mutta ei ollu kuin tämä yksi.

Tään ainoon nokkosperhosen näin, vaikka tiirailin kaikki hienot kukat. Kuvia tuli otettua paljon, tässä niistä osa vain. Paljon oli keltaisia kukkia, ja niissä pörräämässä kimalaisia tai mehiläisiä.


 

Koristemansikka


 Yhen oravanpojan näin touhuamassa. En tiedä piilottiko se, vai etsi jotain maasta, kun kaiveli sieltä ja täältä. Välillä katsoi ympärilleen, jotta näkeekö kukaan.


 

Ruusuja kukki vielä paljon täällä ruusutarhassa, oli nuppujakin vielä paljon. Pensasruusuissa oli vähemmän kukkia.

 Tuoksuja oli ruusut tulvillaan, vain melko vähän oli näin arkipäivänä porukkaa niitä ihailemassa. Koululaisryhmä oli ja joku toinen ryhmä isompia opiskelijoita tms. Ja meitä muita tutkijoita ja kuvaajia muutamia.

Tämä kaareva penkki on upea tässä keskellä puistoa. Sitä vaan on niin vaikea kuvata. Nuo tummanpunaiset ovat jotain lehtikasvia, en tiedä mitä lie, eivät ole kukkivia.  Vaaleanpunainen on joku begonantyyppinen. Isona massana ovat kyllä upeita.

Tässäpä kaikki tältä päivältä. Mitähän sitä huomenna keksisi.

Moi moi taas!





4 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia ja kivoja eläimiä! Paranemista selällesi <3

    VastaaPoista
  2. Hatanpään arboretumissa kävin heinäkuussa, kun ruusut kukkivat upeasti. Voi sitä ihanuutta! Paranemista kivuista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille molemmille! Tänään on ollut jo vähän parempi selkä. Eiköhän se siitä korjaannu, kuten ennenkin.

    VastaaPoista
  4. Viime viikolla pääsin käymään Hatanpäällä. Ai että, miten kauniita ruusuja ja perennoja siellä oli! Kävin myös Raholan siirtolapuutarhalla kurkkimassa mökkipihoille. Ihanan piristävä puutarhapäivä!

    VastaaPoista